keskiviikko 27. toukokuuta 2009

"Lomalla"


Heippa toverit! Olemme vihdoin päässeet lomalle. Erilaiset valmistumisjuhlat odottavat vielä ensi viikonloppuna, ja sen jälkeen voimme todella keskittyä lomailuun. Vai voimmeko?

Kun koulu loppuu, koittaa arki. Se tarkoittaa usein töitä. Opiskelun ohella töihin paneutuminen on lukuvuoden aikana ehkä hiukan väkinäistä tai ainakin toinen syö aikaa ja keskittymistä toisesta. Muutenkin ihmisellä on usein paljon erilaisia asioita, joihin hänen tulee paneutua. Niillä kaikilla on myös oma roolinsa ja ikään kuin mielialafunktionsa, ja näihin ihminen aina joutuu asennoitumaan uudella tavalla tyyliin koululainen-työntekijä-äiti-lapsi-puoliso jne. Arjen taituruus näkyykin siinä, kuinka hyvin nämä eri funktiot ja myös käyttäytymismallit pystyy sulauttamaan yhteen joustavasti. Ihmisten välinen kommunikointi on tässä tärkeää, jotta keskinäinen ymmärrys ja rakkaus säilyy.

Työ on alkanut. Ylläolevassa kuvassa näkyy vajarakennus, jonka purkulupaa olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Onneksi se vihdoin otti ja nousi, ja vaja sai viime tuomion maanantaina, kun purku vihdoin tapahtui. Tiistaina sitten revittiin naulat (n. 2000 kpl) kaikesta puutavarasta, joka pinottiin nätiksi tapuliksi. Lopputulos oli valmis tiistaina klo 21, ja tämän viikon rakennusprojektia jouduttavat työt olivatkin jo pulkassa.

Tulen kesän aikana päivittämään blogia suurin piirtein entiseen malliin, erotuksena vain se, ettei kouluasioita varmaankaan liiemmin käsitellä. Tästä tulee siis rakennusprojektiblogi. Kommentoikaa ihmeessä, jotta pysymme oikeilla urilla.

Haluan toivottaa kaikille säädyille, valmistuville ja vielä opiskeleville mukavaa, riemuntäyteistä kesälomaa. Nauttikaa joka päivästä, sillä elämä on tässä ja nyt!


torstai 21. toukokuuta 2009

Ohi on!


Heipparallaa! Koeviikko on saatu onnellisesti(?) päätökseen, ja koululaisille koittavat ah niin rakkaat, mutta minun kohdallani kovin työntäyteiset kesälaitumet. Kuvan kirjoistakin suurin osa joutaa muiden käyttöön.

Koeviikon jälkeen koittaa muutaman päivän kestävä hetki, jolloin alkaa loman sisäistäminen. Ei enää lähiopetuksia, esseitä, videoluentoja tai matematiikkaa. Pääsemme vihdoin kirmaamaan vapaina koulun rautaisen kouran alta, kuka minnekin. Jotkut menevät töihin, osa valmistuu vallan (onneksi olkoon), toiset taas ottavat lunkisti. Jokaisella on omat tapansa levätä ja nauttia kesästä, mikä onkin toivottavaa!

Tuli mieleen lausua sananen niistä uhrautuvasti työtä tekevistä, jopa ihmeteltävällä tavalla pyyteettömästi jatkuvasti koululla päivystävistä, kaiken tietävistä kelpo ohjaajistamme eli tietysti arvon opettajistamme. Koulumme arvoihin kuuluu yhtenä parhaista opettajakunnan joustavuus oppilaaseen nähden, mikä on vallan kunnioitettava ja arvokas asia opiskelijoiden tukemisessa. Väittävät olevansa koululla meitä varten eikä toisinpäin. Suurkiitos siis teille, rakkaat opettajamme, kaikkien etälukiolaisten puolesta!

Hyvää kesää, latailkaa ja laulakaa!

tiistai 12. toukokuuta 2009

Aurinko paistaa!



Hei kaikille! Työmaalla asiat edistyvät, kuten kuvastakin näkyy. Hetki vielä joudutaan odottelemaan, kunnes saamme (toivottavasti) purkuluvan vanhalle vajarakennukselle. Sitten pääsemme vihdoin tositoimiin.

Ilmassa on odotusta, ainakin minulla. Sitä kummasti alkaa odottelemaan kesälomaa näin viimeisen koeviikon alla, ja kai se on sallittuakin. Onhan vuosi pakerrettu, tosin vaihtelevalla menestyksellä. Ei silti stressiä, sanotaanhan lukion olevan ikään kuin tunnustelupaikka, jossa se mahdollinen oma ala sitten löytyy. Voi myös tulla yllättäviä käänteitä kuten täysin puun takaa tullut ehdotus blogin aloittamisesta. Koenkin olevani kovasti etuoikeutettu, onhan kirjoittaminen lähellä sydäntä.

Edellisessä kirjoituksessa mainitsemani kustannusarvio ei mennyt läpi. Nyt jälkikäteen ajateltuna se olikin hyvä, sillä työmaan esivalmistelutyöt olisivat varmasti vieneet aika ison osan omien töiden hoitamisajasta. Ehkäpä siivetkään eivät vielä olisi kantaneet, vaan opittiinpahan tekemään kustannusarvio!

Tsemppiä kokeisiin!