tiistai 28. heinäkuuta 2009

Takaisin maan pinnalle


Tervehdys, arvon lomalaiset. Kuten huomaatte, vanhan liittäminen uuteen voi olla ikävän ja sotkuisen näköistä. Vaan eipä hätää, olemme otsikon tekstin mukaisesti päässeet takaisin maan pinnalle.

Työmaa on alkanut etenemään suurin harppauksin samoihin aikoihin, kun rakennuslupa on myönnetty, mikä on sinänsä hullunkurista, sillä varsinaisia rakennustöitähän ei saa aloittaa ennen luvan myöntämistä ja leiman saamista papereihin. Toisaalta kellarinrakennustyöt eivät ole varsinaista valitusajan puitteissa tehtävää rakentamista, sillä ne eivät vaikuta mahdollisten valittajien esteettiseen silmään valitusten estäessä rakentamisen. Nehän voidaan vaivihkaa ja kaikessa hiljaisuudessa peitellä =)

Blogistin elämä on viime aikoina keskittynyt vahvasti akselille Heinola-Helsinki. Tyttöystävän luona vierailu on vienyt aika tehokkaasti melkeinpä kaikki viikonloput, eikä sitä oikein jaksaisikaan työmaan keskellä vapaata viettää. Tahtoo pois. Tälle jatkuvalle reissaamiselle tulee kylläkin nyt loppu, sillä se on kovin raskasta touhua kovien rakennustöiden ohella. Pitää osata levätä. Onneksi rakas, toivottavasti tuleva vaimoni toki pääsee myös tänne etelän suuntaan.

Blogisti kirjoittelee hieman harvemmin ja lyhyemmin näin kesälomalla, kun kaikki aika ja varsinkin mielenkiinto on rakennustöissä. Blogihan muistuttaa koulusta, joka kyllä kohta taas jatkuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti